Mä olen hyvin poissa tolaltani. Olenhan siis eronnut jo aikaa sitten tuon ex-poikaystäväni kanssa ja edelleen hän saa aikaan harmaita hiuksia elämässäni. Huomasin tuossa sattumalta, että hän on alkanu pitämään blogia koska taistelee kait jonkin asteisen huonon olon kanssa. Kukin meistä tekee sen näköjään ajallaan. Mutta siis katsotaa itse:

"Mutta joo… siis tämä pettämis juttu. Seurustelin kyseisen ihmisen kanssa kaiken kaikkiaan melkein 3vuotta.. (se oli ensimmäinen suhteeni) ja hän petti minua silloisen parhaan kaverini kanssa.. SE KOLHAS JA PAHASTI ! mutta.. minähän olin sitten liian hyvä sydämminen ihminen ja otin hänet takaisin.. mutta sitten minä jo pilasin hänen elämänsä tai ainakin niin hän väitti.. mie tiedän en todellakaan ole KENENKÄÄN ihanne jätkä.. mutta olis nyt saatana ottanut eron ja menny sitten huoraaman jos siltä tuntuu.. enää en siis ole missään väleissä kyseisen ihmisen kanssa ! Ihmettelettekö miksi ?"

Minä itkin, minä itkin niin kovasti. Minä yritin kertoa kuinka en ollut itseni kun tein jotain tuollaista. Minä yritin kertoa kuinka paljon minä kaduin, ja sinä ymmärsit.. Mutta et siis näköjään ymmärtänyt vittu yhtään mitään, Se hajalla ollut tyttö joka yritti pärjätätä oman elämänsä pimeydessä olikin vain huorannut ja tehnyt kaiken tahallaan. Minä pyysin anteeksi, minä itkin silmäni umpeen pahasta olosta ja syyllisyydestä ja sinä vannoit antaneesi anteeksi ja näköjään minä olin se tyhmä joka sen uskoi. Miksi nyt kirjoitat tämän kaiken minun selkäni takana? Miksi et voi sanoa sitä kasvokkain? Ei ole päiväkään jolloin en syytä itseäni, ei ole päivääkään jolloin en moiti itseäni kaikesta pahasta mitä minä olen tehnyt. Jos voisin kääntää aikaa taaksepäin, niin minä lupaan, että en satuttaisi sinua. Koska saan anteeksi? Onko tämä taakka harteillani ikuisesti? Jos on, minä elän sen kanssa. Olen tehnyt jotain peruuttamatonta ja tiedän sen, että minun on kestettävä seuraukset.  Mutta minä pyydän, älä enää rankaise minua näin... 

 

Kesä meni, syksykin ja nyt talvi jo tullut on. Minä en kuitenkaan ole mukana muuttunut. 

Kuinka saisin vanhat pölyt nurkista pois ja uudet tuulet alle?

Mistä täytyy muutoksen lähteä? Onko ulkonäkö se ensimmäinen?

Vaiko aatteet ja uskomukset on se mikä uutta toisi elämääni ?

Entä jos vanha olikin kuitenkin se mitä elämäni pitäisi olla?

Hauskaa ajatella kuinka paljon mun elämässäni on viimeisen vuoden aikana tapahtunu, mutta mä kuitenkaan en pohjimmiltani ole mihinkään muuttunu. Kaikki erot ja huonot jaksot ja kaikki se aika kun elämä oli ihan sekaisin. Nyt kuitenkin kun elämä on rauhoittunut olen ajatellut, että tahtoisin muuttua ja aloittaa kaiken vähän niinku alusta. Laittaisin asiani tärkeysjärjestykseen ja miettisin mitä elämältäni oikeasti haluaisin.

Mutta mistä se muutos sitten lähtee? Niin kauan kuin muistan olen halunnut muutosta ulkonäkööni ja erityisesti painon osalta. Nyt kuitenki kun olen asiaa vähän enemmän ajatellut, niin onko se paino minulla kuitenkaan etusijalla? Jos se olisi tärkein asia minulle, niin kai minä olisin asialle jo tehnyt jotain, vai olisinko?

Tärkeimpänä kun kuitenkin pidän ihmisissä luonnetta ja sitä mitä he tuntevat sisällään. Onko minulla sillä saralla muutettavaa tai parannettavaa? Kertoisiko joku minulle sen, koska peilistä en niitä asioita pysty näkemään.

 

I'm feeling just fine :)

Tää kesä on menny ihan hurjaa vauhtia ! Niin paljon on tapahtunu ja silti tuntuu siltä, että mitään en ole kerenny tehdä, mut niin kai se on aina :D

Vielä viimenen viikko lomaa ja sitten mä otan ison askeleen elämässä. Lukio kutsuu tätä neitiä ! :) Hurjaa miten musta on tulossa näin kovaa vauhtia aikuinen. Välillä ois hauska vaan pysäyttää aika ja oleskella niissä hyvissä hetkissä vaikka kuinka kauan.

Kesä on tehny mulle ihmeitä. Tuntuu ku se loisto ois palannu mun silmii ja mä nautin elämästä ihan uudella tavalla. Jostain mä olen jopa löytänyt itsevarmuutta ja tuntuu, että kaikki sujuu paljon paremmin nyt. :) Jospa mä tästä kesästä saisin nyt voimaa tähän Suomen synkkään ja kylmään talveen.

Viime viikot on menny ihan vitun rappiolla. Pieniki este tai takapakki ni olen turvautunut pulloon ja sen kyllä huomaa lompakkoki. Menny varmaa 150e kahes viikossa pelkästää juomii.. Antakaa anteeks ja viettäkää teki hauskaa vappua !

I fucking hate memories. They can turn your life upside down.

Kuka oiskaan arvannu, että puhkean kyyneliin vain parin sanan takia; en ainakaan minä. Toissapäivänä yritin epätoivosesti siirtää kuvia koneelle ja toisinpäin ni satuin sitte löytämää puhelimesta jotain ihan muuta. Mulla joskus viime vuoden alkupuolella on ollu puhelimessa sellanen sovellus, joka tallentaa kaikki puhelut ja niitä voi sitte kuunnella myöhemmin. Mä poistin tän sovelluksen jo varmaankin puol vuotta sitte ja oletin, että ne kaikki puhelut on kans kadonnu johonki kolmantee ulottuvuutee.

Mutta siiiiis, satuin kumminki löytämää tälläsnen tiedoston mun puhelimesta jossa oli niitä nauhotettuja puheluita. Kuuntelin puheluita mun ja eksäni välillä, se oli ihanaa ja samalla niin vitun kauheeta. Oli mukava kuunnella niitä suloisuuksia ja turhaa höpöttelyä, mut sitte ku kuunteli läpi ne vanhat tappelut ni se tunne oli jotain ihan kauheeta.. Mä häpeän itteäni, kuulostan ihan tunteettomalta paskalta ja vaikka mä yritän olla sulonen ja kertoa jotain hauskaa ni kuulostan jotenki sulkeutuneelta ja siltä et pitäisin jotain salaisuutta sisälläni. En voinu uskoa, että se ihminen siellä linjan toisessa päässä on minä.

Tänään on huono päivä ja tahtoisin puhua siitä ihan elävän ihmisen kanssa. Katon ympärille ja tajuun, että eihän tässä ole ketään. Nyt sä tyttö olet ihan yksin.